Uni

Istumme yhdessä pyöreän pöydän äärellä pimeässä ja tunkkaisessa ravintolassa. En erota kunnolla muiden läsnäolijoiden kasvoja, mutta voin kuulla tuttuja ääniä. Paikalla on ainakin äitini ja ystäväni Eeva. Pöytä on puinen, eikä siinä ole edes pöytäliinaa. Lattia vaikuttaa sotkuiselta, se on melko tahmeakin. Koko tilanne on todella ahdistava ja outo. Minua ei kuitenkaan pelota, mutta en pidä tilanteesta. Kaikki puhuvat todella hiljaa, eikä sanoista meinaa saada selvää. Ravintolassa on yksi valo, joka valaisee pöydän niin, että vain sen pinta ja kädet, jotka ovat pöydällä, ovat nähtävillä. Meille tuodaan annoksemme. Alan syödä, mutta sitten katson tarkemmin. Joku minua vastapäätä on saanut käden, joku hänen vieressään jalan. Lautasilla ei ole mitään muuta, kuin irtonaisia käsiä ja jalkoja. Katson omaa lautastani. Siinä on hiuksia. Nyt etova tunne alkaa nousta kurkkuun. Pakokauhu, paniikki ja suunnaton pelko iskee täydellä voimalla, kun näen, että vastapäinen henkilö työntää käden kokonaisena suuhunsa ja nielaisee. Sitten jalka katoaa samalla tavalla, kokonaisena, niinkuin miekannielijä työntää miekan kurkkuunsa. Ajattelen, että ehkä olen vain jotenkin epäluuloinen ja alan tutkia omaa annostani. Ei, sitä en kyllä voi pistää suuhuni. Oma ruokani onneksi unohtuu, kun huomaamme, että heille, jotka ovat syöneet, alkaa kasvaa käsiä ja jalkoja niskaan, mahaan ja selkään. Mitä teen, miten pääsen pois, miten autan heitä? Yritän hillitä pelkoani, mutta tilanne käy ylivoimaiseksi. Herään.

Näin kyseistä unta hieman kipeänä. Normaalisti syön hyvin ja terveellisesti, mutta kipeänä ollessani tuli syötyä vähän niin ja näin. Keskustelin ruuasta ja sen lisäaineista tuttujeni kanssa ja totesimme, että ikinä ei voi tietää varmasti, mitä suuhunsa laittaa, eikä koskaan ole varma, kuinka lisäaineet lopulta vaikuttavat. Toinen uneen vaikuttanut tekijä on varmasti myös se, että olen ollut kasvissyöjä melko pitkän aikaa ja muutenkin tarkka, mitä suuhuni pistän. Olen myös aika tarkka painostani ja toisinaan kotona vieraillessani kehitän siitä aikamoisen ongelman, kun saan isältäni kuulla suoria kommentteja syömätavoistani. Uni ehkä laukaisi patoutumiani ruokaa ja niitä ruokailutilanteita kohtaan, joissa en tunne oloani mukavaksi. Heräsin, kun pelko kävi liian suureksi ja kun mietin ihmisiä työntämässä kokonaisia raajoja suuhunsa, tunnen pahoinvointia, mutta myös huvittuneisuutta. Koko ravintolaympäristö oli niin ahdistava, että nyt hereillä olen vain helpottunut ja iloinen, kun saan nähdä, mitä syön ja syön mielelläni.